kuva


IHMISET
Tähän kastiin kuluvat neljä ihmisryhmää plus heidän risteytyksensä. Tavallisin näistä onkin aivan tavallinen ihminen, joka ei omaa mitään erityisiä voimia tai taitoja, ellei ammattiin liittyviä taitoja lasketa. Ihmiset elävät keskenmäärin 70-vuotiaiksi ja ovat kovin epäluuloista sekä pelokasta porukkaa, siksi he usein vierastavat ja vihaavat kaikkea uutta tai tavallisesta poikkeavaa. Kaikki ovat persoonia ja sen myötä omaavat eri näkemyksensä ja suhtautuvat asioihin eri tavoin.
Majailevat missä milloinkin mutta useimmiten Korpilinnassa, Ahman kylässä ja rannikkotien varrella. Rajaton määrä.

”alalajit”
Nämä ihmisten ns. alalajit ovat usein hyljeksittyjä tai vainottuja. He pitävät usein taitonsa salassa voidakseen edes puhua tavallisten ihmisten kanssa, mutta he tulevat useimmiten kuitenkin parhaiten toimeen muiden ”epätavallisten” kanssa. Heitä voi myös olla risteytyksiä, eli heillä voi olla kaksikin taitoa.

Velhot ovat erakoituvaa ja syrjäänvetäytyvää sakkia. He pukeutuvat usein erivärisiin kaapuihin (maun mukaan) ja kantavat sauvaa ja suippokärkistä hattua. Nuorempi velhosukupolvi on kuitenkin hylkäämässä velhojen perinteisen asun ja pukeutuvat usein käytännöllisemmin sillä he asuvat yhdyskunnan ulkopuolella aivan omillaan. Velhoja ei enää kunnioiteta yhtä paljon kuin ennen vanhaan eikä heidän apuaan haeta kuin hätätapauksessa aivan viimeisenä vaihtoehtona. He kouluttautuvat usein mestarin johdolla ja koulutus voi kestää monia vuosia.
Maksimi: 10

Animaagit ovat henkilöitä, jotka pystyvät muuntautumaan joksikin tietyksi eläimeksi. He asuvat usein aivan tavallisen väen joukossa mutta pitävät taitonsa salassa, sillä animaageja ei katsota hyvällä.
Maksimi: 6

Vaistokkaat ovat henkilöitä, jotka ovat perineet suvustaan taidon jakaa tunteita ja ajatuksia eläinten kanssa. He pystyvät myös heikosti tuntemaan muiden ihmisten mielialoja mutta ei sen enempää.
Perinteisesti vaistokkaat pitävät jälkeläisensä kaukana eläimistä kunnes he ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtääkseen vaistoa. He saavat myös koulutusta vaiston käytössä ja kun he tulevat tarpeeksi vanhoiksi he lähtevät etsimään itselleen kumppania kunnes löytävät sen oikean. Ihminen ja eläin luovat keskinäisen suhteen, joka katkeaa vasta jommankumman kuoltua. Yhteiselon myötä kumppanukset alkavat omaksua toistensa tapoja. Esim. Ihminen voi saada käyttöönsä suden tarkan kuulon ja hajuaistin (jos hänellä on susi kumppanina) ja susi voi omaksua ihmisen älykkyyden ja ajattelutavan omansa rinnalle.
On kuitenkin vaistokkaita, jotka eivät ole saaneet koulutusta. Heitä ”aidot” vaistokkaat syrjivät ja jostain syystä myös säälivät. Joskus he kuitenkin voivat saada pientä koulutusta jälkeenpäin jos joku heitä suostuu kouluttamaan. Vaistokkaat, jotka eivät ole käyneet läpi koulutusta ovat usein vaarassa menettää otteensa itsestään tutustuttuaan kumppaninsa kiehtovaan maailmaan. He voivat ruveta käyttäytymään kuin eläimet ja elämään kuin sellainen. Kokemuksen myötä he kuitenkin voivat oppia sulkemaan toistensa pois mielistä. Kokemattomat ovat myös usein hyvin ”äänekkäitä” ja sen seurauksena muut vaiston käyttäjät pystyvät kuulemaan heidät (eivät he erota sanoja, vain epämääräistä kohinaa). Vaistokkaita vihataan, vainotaan ja tapetaan tilaisuuden tullen. Heidät hirtetään ja poltetaan veden päällä niin, että kumppani ei pystyisi hakemaan vasitokkaan sielua. On siis ymmärrettävää, että he pitävät taitonsa salassa.
Mikäli tätä kansaa haluaa pelata, niin on suositeltavaa lukea ainakin yksi Näkijän tarun kirjoista.
Maksimi: 5
Leiskan ©: Viivi O. - darkrosep@hotmail.com
Tarkoitettu selaimelle Mozilla Firefox.