Etusivu Info Juoni Foorumi Kuva

6.12.2009 lopettanut koiraeläinroolipeli Silva Densa (Huyana) jätti jälkeensä joukon hämmentyneitä pelaajia. Harva osasi odottaa roolipelin lopettavan, sillä - huolimatta muutamien pelaajien epäaktiivisuudesta - peli oli elossa ja vireillä aktiivisten pelaajien voimin. Järkytys olikin suuri roolipelin perustaja Huyanan kertoessa oman kiinnostuksensa lopahtaneen roolipeliään kohtaan. Hän ei enää jaksaisi tai tahtoisi ylläpitää roolipeliään puoliväkisin. Murheellisin, mutta ymmärtäväisin mielin pelaajat hyväksyivät harmillisen tosiasian ja roolipeli lopetti yllättävän nopeasti informaation jälkeen. Monien pelihahmojen tarinat loppuivat ennen kuin olivat todella ehtineet edes alkaakaan siinä missä toisten hahmojen tarinat tyssäsivät kuin seinään. Pelaajille tämä oli iso harmi ja allekirjoittanutkin voi myöntää, että Silva Densa oli ainut oikeasti häneen iskenyt foorumipohjainen roolipeli: siellä jaksoi pelata ja hahmojen tarinat oikeasti kehittyivät ja etenivät. Silva Densa todella herätti tunteita ja kolahti mitä suurimassa määrin. Vaikka roolipelin lopettamisesta olikin jo aikaa, muutamissa pelaajissa kyti edelleen kaipuu Silva Densan mystistä saarta ja sen seikkailuja kohtaan. Toista Silvaa ei tulisi, mutta toivo silti eli hahmojen herättämisestä henkiin samassa ympäristössä: tarinat tahdotaan viedä loppuun, rakkaita hahmoja ei haluttu heittää hukkaan ja unohdukseen näin helpolla.

Pohdiskelun jälkeen pieni pelaajatiimi päätti ottaa yhteyttä tutummin Hukkana tunnettuun vanhaan adminiinsa, Silva Densan loistavaan ideoijaan, ja kysyä, antaisiko hän luvan herättä saaren henkiin edes jossakin määrin samoin ideoin kuin minkälainen se oli alun perin ollutkin. Hyväsydäminen Hukka myöntyikin tähän ajatukseen sillä ehdolla, ettei peli kulkisi samalla nimellä ja vaikutteet Silva Densasta tulisi selkeästi mainita uuden roolipelin yhteydessä. Näin Insula sai alkunsa.

Kiteytettynä Insula on Silva Densan varjo. Sama saari, joka sisältää Silva Densan pelialueet, juonen, mahtikivet ja alkuperäiset asukkaat niiltä osin kuin vanhat pelaajat ovat halunneet hahmojensa seikkailuja tutussa ympäristössä jatkaa. Insula pyrkii olemaan mahdollisimman uskollinen vanhalle alkuperäiselle esikuvalleen, muttei kuitenkaan ole se aito ja alkuperäinen Huyanan kädenjälkeä oleva maaginen ja lumovoimassaan uskomaton saari.

Tahdomme ennen kaikkea kiittää Hukkaa mainiosta roolipelistä ja ilmaista kaipuumme Silva Densaa kohtaan: Insula on tribuutti Huyanan kehittämälle, ideoimalle ja toteuttamalle foorumiroolipelille ja saarella pelataan Silvan hengessä vanhojen pelaajien voimin.

- Ayna & Hilleri

Linkkejä
Vieraskirja
Rope-Net II FORBIDDEN

Kaiken materiaalin © Ayna ja Hilleri ellei toisin mainita. Otsikon kuva & koristekuva © Re-no.